Hengen ja Tiedon messut Helsinki
19. lokakuuta 2008. Sunnuntaina 12.00-13.45
Paratiisiin saapuminen
Henkinen psykologi Dave Oshana pitää kaksi ainutlaatuista luentoa onnellisuudesta Helsingissä Hengen ja Tiedon messuilla lauantaina ja sunnuntaina 18. ja 19. lokakuuta 2008 (huone ilmoitetaan pian) klo 12.00-13.45 molempina päivinä. Kumpikin 1 tunti 45 minuuttia kestävä luento maksaa 10€. Liput voi ostaa etukäteen tai samana päivänä messujen lipunmyynnistä. Istumapaikkoja on rajallisesti, joten varaa paikkasi ajoissa.

oshana exhibition
Me kaikki etsimme paratiisia. Joskus meistä tuntuu siltä, ettemme aivan pääse sinne. Tai että elämän muuttuvat olosuhteet tekevät sen mahdottomaksi. Kuitenkin jatkamme etsimistä, usein ensiksi ulkoa päin. Toivomme että meidän omaisuutemme ja ystävämme takaavat meille jatkuvan rauhan, onnellisuuden ja ilon tilan.

Voiko henkilö olla täysin onnellinen vasta saavutettuaan unelmansa? Jos näin on, niin paratiisi antaa odottaa - loputtomasti. Hyvä uutinen on että paratiisi ei ole maan päällä, mutta se on sisäisenä. Paratiisi on henkinen kotisi ja voit astua sinne sisään tänään.

Käytin kaiken aikani tuon paratiisin etsimiseen. Tiesin ettei se voi löytyä maailmasta, mutta en tiennyt että mieleni pystyy estämään minua pääsemästä sinne. Onneksi löysin autuaallisen tilan – mielestä vapaan alueen, “No Mind Zone”. Voit päästä siihen rentoutumalla ja lopettamalla yrittämisen. Minun suurin iloni on näyttää muille missä sijaitsee ovi paratiisiin.

Sinun ei tarvitse tehdä mitään erityistä. Tule sellaisena kuin olet. Tuo itsesi, kaikki itsessäsi oleva, myös ongelmasi! Haluamme sinun kokonaisuutena tekevän matkan paratiisiin. Se on lyhyempi kuin kuvittelet.





Hengen ja Tiedon Messut
Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu
Isonnevantie 8
Helsinki

Tietoa
Enlightenment-Now:sta

Enlightenment-LogoHenkistä Opetusta, Enlightenment Transmissiota, Oshana Energy-Work -menetelmä harjoituksia, Elämäntapa ja Energiaruokavalio-ohjeita sekä Henkistä Palvelua henkisen opettajan Dave Oshanan kanssa. Tietoa Enlightenment-Now:sta »

Aiheeseen Liittyvät Linkit

Related Enlightenment-Now Pages